Puheenvuoroni valtuuston kokouksessa jossa käsiteltiin ja hyväksyttiin Vantaan elinvoimaohjelma.

Vantaan elinvoimaohjelma en erinomainen esimerkki siitä, että Vantaa tiukassa taloudellisessa tilanteessa ei ainoastaan yritä pohtia sitä, että missä säästetään tai mistä leikataan, vaan panostaa siihen, että kaupungin elinvoimaisuutta, työllisyyttä ja yrittäjyyttä saadaan lisättyä. Siitä hyvänä esimerkkinä tämän päivän Hesarissakin mainittu Työraide. Työraide on osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että Vantaan pitkäaikaistyöttömien määrä ei ole kasvanut yhtä kovaa kuin isojen naapurikaupunkien. Tästä voimme olla syystä ylpeitä.

Vantaan on mukana myös 50+ projektissa, jossa pyritään edistämään yli 50-vuotiaiden työllistämistä.

Työllisyyden ja yrittäjyyden edistäminen paitsi vähentää erilaisten sosiaalitukien tarvetta myös vähentää sosiaali – ja terveyspalvelujen tarvetta ja lisää kaupungin verotuloja. Satsaus elinvoimaohjelmaan on siis kaikin puolin tarpeellinen.

Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Vantaa satsaa yrityspalveluihin, työllistämiseen ja kaupunkikeskuksien kehittämiseen. Vuositasoisen toteutusohjelman laadinta takaa sen, että elinvoimaohjelma ei jää pelkästään kauniiksi sanoiksi vaan asioita aidosti toteutetaan ja kaupunkia kehitetään. Erityisesti haluaisin nostaa esille yrityshautomon (tai paremminkin yritysstarttaamo tai yrityskiihdyttämö joita siis löytyy Helsingistä ja Espoosta, muttei vielä Vantaalta) ja Vantaan oman palkkatuen pitkäaikaistyöttömän työllistäjälle eli tuon 500 euroa kuukaudessa. Työ on parasta sosiaaliturvaa, joten tämä rahallinen satsaus ei varmasti mene hukkaan. Toivon, että Petra-projekti saataisiin jatkumaan kaupungissamme vakituisena ja pysyvänä palveluna. Sen avulla moni nuori on löytänyt työpaikan, mutta myös saanut apua muihin mahdollisiin ongelmiin elämässään. Tässä toteutuu yhden luukun periaate, joka on erityisesti nuorille tärkeä.

Elävien keskuksien ja kohtuuhintaisten asuntojen lisäksi meillä tulee olla viihtyisiä ja turvallisia asuinalueita sekä kilpailukykyinen verotus, jotta saamme houkuteltua kaupunkiimme hyviä veronmaksajia.

Elinvoimalupaus 8, eli ´Mainetta rakentamassa´ on lupaus, joka voi olla seurausta elinvoimaohjelman toteuttamisesta tai se voi olla lupaus jonka avulla elinvoimaohjelmaa toteutetaan. Tämä lupaus olisi voinut olla numero ykkönen.

Mainetta rakentamassa voi olla - nyt jo heti-  jokainen meistä ja erityisesti me valtuutetut pystymme puheillamme ja teoillamme siihen vaikuttamaan.

Carita Orlando sivuston on toteuttanut Vukon Oy. Sivuilla käytettyjä kuvia ja elementtejä ei saa käyttää ilman kirjallista lupaa.

Copyright © 2014 Carita Orlando / All rights reserved.