Vantaalle tarvitaan lisää yrittäjiä (Vantaan Sanomat mielipide 20.1.2013)

Vantaan Kaupunki joutuu tiukan taloustilanteensa vuoksi noudattamaan tulevina vuosina rankkaa talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmaa. Tämä tarkoittaa peruspalveluista leikkaamista ja näin kuntalaisten on tyydyttävä aiempaa heikompaan palvelutasoon tai harvenevaan palveluverkkoon.

Me kaikki kuitenkin haluamme hyviä kuntapalveluita, toimivaa joukkoliikennettä, tasokasta peruskoulua ja tarpeeksi lähellä sijaitsevia terveydenhoitopalveluita. Me kaikki myös haluamme, että väliinputoajista ja heikommista pidetään huolta – laadukkaasti.

Parempaa tulevaisuutta emme kuitenkaan saa ainoastaan säästämällä ja leikkaamalla. Sen vuoksi meidän tulee kantaa huolta siitä miten saamme Vantaasta veronmaksajia ja yrityksiä houkuttelevan kaupungin. Tarvitsemme hyviä veronmaksajia ja tulevaisuuden hyvät veromaksajat ovat menestyviä yrityksiä. Tällä hetkellä Espoo satsaa pienten startup yritysten kasvattamiseen tarjoamalla näille huokeita tai ilmaisia toimitiloja ja tukea yrittäjyyden alkumetreille.

Vantaalla toimii erinomaisen hyvin Vantaan Uusyrityskeskus, mutta se ei yksin riitä. Tarvitsemme maineen pienten kasvuhakuisten yritysten luotettavana kotikaupunkina, josta yrittäjä saa tukea tulevaisuutensa rakentamiseksi ja eväitä kansainvälistymiseen. Tarvitsemme Vantaalle hautomotoimintaa, jossa aloittavan kasvuyrittäjän on mahdollista mahdollisimman pienillä riskeillä lähteä rakentamaan yritystoimintaansa. Hautomo tarjoaisi aloittavalle kasvuyrittäjälle toimivat työ- ja neuvottelutilat sekä tietoliikenneyhteydet. Lisäksi hautomossa tulisi olla tarjolla aktiivista mentoritoimintaa, hyviä kontakteja ja monipuolista koulutusta.

Jos Espoo profiloituu teknologia-alan yrityksiin, voisiko Vantaa perustaa yrityskiihdyttämön vientikauppaa suunnitteleville, logistiikka-alan yrityksille, palvelualan kasvuyrityksille tai jonkun muun kehittyvän toimialan ympärille. Suomi tarvitsee vientiä ja vienti voi olla myös palvelukauppaa. Meillä on kaikki mahdollisuudet kasvattaa mm. menestyviä terveydenhoito- ja koulutusalan kansainvälistyviä yrityksiä.

Löytyisikö Vantaan Kaupungilta, yrittäjäjärjestöiltä ja etenkin Vantaalla jo menestyviltä yrityksiltä halua lähteä rakentamaan yritystoimintaa kiihdyttävää hautomoa?  Vantaalle tarvitaan nyt positiivista pöhinää uuden voimakkaasti kasvavan yritystoiminnan synnyttämiseen.

Carita Orlando sivuston on toteuttanut Vukon Oy. Sivuilla käytettyjä kuvia ja elementtejä ei saa käyttää ilman kirjallista lupaa.

Copyright © 2014 Carita Orlando / All rights reserved.