Valtuustoaloite

Joulukuussa 2013 jätin valtuustoaloitteen. Esitin aloitteessani, että Vantaan Kaupungin työllistämistuki 300 euroa voitaisiin myöntää myös yrittäjäksi ryhtyville. Tällä hetkellä Valtti, työllistämisen lisätuki, myönnetään yritykselle joka työllistää pitkäaikaistyöttömän ja saa siihen työvoimatoimiston myöntämää palkkatukea. Valtti-lisän suuruus vuonna 2013 oli 300 euroa ja on nyt 500 euroa.

Lokakuun 2015 valtuuston kokouksessa hyväksyttiin tuo aloite. Valtti-lisää voidaan jatkossa myöntää sellaisille yritystoiminnan aloittaville vantaalaisille, joille ei ole myönnetty starttirahaa.

Aloitteeni tarkoitus oli hieman eri. Tavoitteeni oli, että tuota Valtti-lisää olisi voinut hakea esim. pitkäaikaistyötön joka päättää lähteä yrittäjäksi. Starttirahan suuruus on noin 600 euroa kuuden tai kymmenen kuukauden ajan. Työttömälle on erittäin suuri riski yrittäjäksi ryhtymisessä. Tulot ovat varmasti olleet pitkään jo hyvin pienet ja yrittäjäksi lähtiessä ne pienenisivät edelleen. Epäonnistuessaan yrittäjästä takaisin työttömäksi siirtyminen on erittäin hankalaa ja hidasta. Jos starttirahan lisäksi olisi voinut saada myös tuon Valtti-lisän, olisi jokunen ehkä uskaltanut sitä tietä kokeilla.

Valitettavasti starttirahan myöntämisen edellytyksenä on, että ei voi saada muuta tukea. Siksi myöskään Valtti-lisää ei olisi voinut starttirahan lisäksi tarjota. Näin ollen aloitteellani ei sellaisenaan ollut onnistumisen edellytyksiä.

Kesällä 2015 valtiolta loppui sekä palkkatukirahat että starttirahat. Tällaiseen tilanteeseen tekemäni valtuustoaloite on jatkossa pelastus. Mikäli starttirahaa ei jostain syystä voida myöntää, on Vantaalla mahdollisuus kannustaa yrittäjyyteen omalla Valtti-lisällä.

Valitettavasti tälle vuodelle tämä aloite tuli liian myöhään. Tai itse asiassa aloitteen käsittely kesti liian kauan. Aloitteen käsittely vei melkein kaksi vuotta. Tulevaisuutta varten meillä on kuitenkin takataskussa tämä aloittavan yrittäjän lisätuki, jos sattuu käymään niin ikävästi, että starttirahat jälleen loppuu tai niiden myöntämiseen tehdään rajoituksia.

Jokainen yrittäjäksi ryhtyvä luo vähintään yhden työpaikan.


Carita Orlando sivuston on toteuttanut Vukon Oy. Sivuilla käytettyjä kuvia ja elementtejä ei saa käyttää ilman kirjallista lupaa.

Copyright © 2014 Carita Orlando / All rights reserved.